Suomalaiset naiset, siis nuo myyttiset olennot joita emme ikinä ymmärrä, puskivat posliineistaan ulos n. 58 tuhatta uutta vikisijää toissa vuonna. Trendi on toki laskeva, mutta tahti harmillisen hidas.
Kyseessä olevan rikoksen laatu on sinänsä selvillä. Rikos ihmisyyttä vastaan. Uhreja on useampia, ja enää pitäisi keksiä kuka on se suurin uhri: Äiti, Isä, se oudolta haiseva kakkamasiina himself, vai tulevat elämänohjaajat tarhoissa, kouluissa, ja kansankodissa.
Äideistä lienee luonnollisinta aloittaa. Oletteko tavanneet mukavaa, iloista, aktiivista sosiaalista elämää viettävää n. 25-vuotiasta lapsetonta naista jolla on elämässään kivaa? Mukavasta voidaan tietysti olla montaa mieltä ainakin turkulaisten kohdalla, mutta muutoin näitä on 14 tusinassa. Kymmenen vuotta myöhemmin nämä ovat kadonneet maailmasta.
Lapsen tulo ja iän muutos sikseen, mutta tuo sama perseenkantolaite on nykyään persettään lyttäävä sohvaperuna, joka tukehtuu vartin välein suklaaseen ostaessaan ja myydessään huonolla osaamisellaan arvotonta tavaraa facebookin aivottomilla kirpputoreilla. Elämän kohokohta on mammapalstan lukeminen ja trolleille suuttuminen. Kun aikaa jää, pelätään että jälkikasvu kuolee kaikkeen mitä se tekee. Ehkä myös haukutaan ne valtion tarjoamat kasvatuslaitokset kun lapsesta on tulossa epäkelvosti kasvatettu.
Isät. Nuo ennen niin leppoisat pelikaverit, joiden kanssa käytiin kaljalla ja arvosteltiin ohi kävelevien pirkkojen tissivakoja, kierrettiin kaikki tosipelit ja huumoriturnaukset mitä Suomi kesällä tarjoaa. Oltiin juhannuksena viikko hutikassa ja omistettiin maailma. Keksittiin kimpassa pettämätön juoni pornoleffalle.
Sitten tuli se pikku-Eemeli ulos Mirkun takalistosta ja kaveri katosi. Törmäät häneen kerran vuodessa prisman veikkaustiskillä ja toisen kerran kun sen muija on pakottanut soittamaan kavereilleen ja lähtemään ulos. Ulkona puhuu siitä miten kersa muutti hänen elämänsä täydelliseksi vaikka äijä ei ole hymyillyt kuuteen kuukauteen. Valvottujen öiden silmäpussit herättävät kommentoidessa pientä hymähtelyä. Onneksi se kaveri ehtii kotiin kymmeneksi laulamaan unilauluja niin voit jatkaa iltaa hauskemmin.
Pari vuotta myöhemmin se kyvytön, avuton, sinappia puskeva rääpäle keksii että sillä on jalat, ja suusta tulee ääntä. Menestyksen avaimet on kädessä. Universumin ehkä über-hienoin koululaitos häämöttää edessä. Ympärivuorokautinen seitsemän vuotta jatkunut valvonta lastensuojelulaitoksen pelossa on ohi. Sperman ja munasolun yhdistelmästä syntynyt kasa on vieläpä siitä onnellisessa asemassa, että kaikenlainen tekeminen istumista ja syömistä lukuunottamatta on kielletty jotta mitään ei satu.
Alakoulun ensimmäisten vuosien aikana nuo vanhemmat saavat hengähtää parikymmentä tuntia viikossa. On siis hyvä hetki jakaa lapsenkasvatusviisautta niille entisille kavereille jotka ovat astuneet samaan miinaan vähän myöhemmin. Äityli ostaa salikortin, löytää haaremihousujensa alta uuden perseen ja antaa sitä äijälleen muistoksi ajoista ennen raskautta. Isukki pyytää opiskeluaikojen kavereitaan kaljalle, mutta "valitsemanne numero ei ole käytössä, olkaa hyvä ja tarkistakaa numero."
Koska yhteinen aika ja parisuhteen mikroaaltokuumennus on ensin mielialanvaihtelusukupuolelle, ja lopulta myös sille unelmien tauskipeltoselle liikaa, niin eropaperit lävähtää tiskiin hetkessä. Jäljelle jää kaksi rauniota jotka unohtivat miten omaa elämää olisi voinut elää, ja alkaa lapsiviikkojen merkkaaminen kalenteriin. Viikonloppuisin käräjöidään huoltajuudesta.
Samanaikaisesti pikku-Eemelistä on kuoriutumassa iso-Jonne. Elatusmaksujen ja kuuden eri harrastuksen kustannusten keskellä ei enää makseta kuin laskuja. Lisäksi pitäähän sille hankkia mopoauto kun ex-ämmä osti sille pleikkarin. Monster-energiajuomasta turpoava isänmaantoivo hiffaa pelin hengen ja käyttää seuraavat kymmenen vuotta elämäntapansa ylläpitoon lypsämällä kahta pankkitiliä vuorotellen. "Kuka tähän koululaitosta tarttee hei, yolo ja boom vaan kaikille". 10 kiloeuroa per turpa veroja vuodessa koululaitoksen ja terveydenhoidon piikkiin kannatti ehdottomasti, kun lopputuotteena saatiin hyvinvointivaltioon läski lukiosta läsnäolemalla valmistunut motoriikka-handicap-Eemeli, joka kasvoi pumpulista kaatikselle.
Kaikki aikanaan, kyllä maailma kasvattaa ja koti opettaa. Eemeli löytää itselleen ammattikorkeakoulun megabileistä (siis niistä, joihin ostetaan lava pirkka-lageria ja oksennetaan koulun kerhohuoneessa porukalla) itselleen näppärän tsubun poljettavaksi. Insinöörin paperit takataskuun saatuaan olisi vihdoin aika aloittaa elämästä nauttiminen oman työn tuloksin vailla yhteiskunnan rajoitteita. Saman katon alla asuva mimosa sai vakiduunin, joten tottahan sitä hankitaan lapsi kun ollaan vielä nuoria ja viriilejä. Ja se riistoporvari-yrittäjä maksaa vuoden loman.
Isovanhemmille voisi viedä mukulan hoitoon aina välillä niin ehtii kerran kesässä lomalle eksoottiseen Puolaan tai Sunny Beachille. Siis hoitoon sille tuurijuopolle ja masentuneelle ihmisrauniolle joka elää sitä 30 vuotta sitten päättynyttä historiaansa valokuvien ääressä katkeroituen. Joita on hyvällä tuurilla tarjolla peräti neljä. Eri osoitteissaan.
Ja tarinan opetus? Mikä on se sukupolvi, joka oikeuttaisi itselleen elämästä nauttimisen luvan? Vailla riskiä siitä että hukkaat parhaat vuotesi vaipparulettiin, vain jotta saatte syöttää tähän öljyttyyn yhteiskuntajärjestelmään huonosti kasvattamanne, koulujärjestelmässä latistetun, ylisuojellun mutta ylikehutun nuoremman sukupolven vesan, joka ei ymmärrä käyttää saamaansa elämä-korttia kunnolla. Kuten ei edeltäjänsäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
pura itseäsi tähän, naminami!