Näytetään tekstit, joissa on tunniste ampparit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ampparit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Mikä on Suomen typerin uutissivusto?

Vastauksia otsikon kysymykseen voi toki olla yhtä useita kuin vastaajia. Luultavasti moni vastaisi kysymykseen aatteensa, arvojensa, tai mieltymystensä vastaisella lähteellä. Omaa kärkiehdokasta voi metsästää kätevästi esimerkiksi Ampparit.com-lööppikerääjän kautta. Toimiva palvelu, joka tosin tekee siinä sivussa nettimedioista entistä innokkaampia klikkien metsästäjiä. Vaikkapa sitten uutisarvon kustannuksella.

Niin sanottujen kansan syvien rivien suosikkilehtien Iltalehden ja Ilta-sanomien internet-julkaisualustat keräisivät varmasti myös lukuisia ääniä. Sensaationhakuisia ne toki ovat, eikä äidinkielen taitokaan ole kovin korkealla prioriteettilistalla. Näiden iltapaskojen kohdalla ongelmaksi muodostuu se, että sadan nollauutisen seassa on myös muutama ihka oikea uutistuotos, jolloin näitä välttelevätkin ihmiset päätyvät heidän sivustoilleen aina silloin tällöin. Onnistunutta klikkihuorausta kaikin puolin.

Sitten itse asiaan, eli näihin viiden pennin virityksiin jotka on luotu hankkimaan roposia bannerimainostuloilla. Jotka tavoitteeseensa päästäkseen käyttävät päivänsä kopioimalla jenkkien vastaavista roskalähteistä ne lööpit joilla saavutetaan eniten klikkauksia. Tiedättehän, Como, Voice, Stara, Findance, jne. Silkkaa skeidaa vailla mitään uutisarvoa.

Ampparit.com tarjoaa melko hyvän mahdollisuuden tarkastaa sekunnissa, mitä uutisia on klikattu eniten: Tissikuvat ja vastaavat pitävät lähes aina kärkisijaa. Toki tämä kertoo myös surullista tarinaa siitä, minkä tyyppisiä uutisia ihmiset haluavat uutisportaalistaan lukea.

Mutta mikä näistä on sitten se typerin uutissivusto? Oma vastaukseni on Stara.fi, sillä niin sanotun "toimituksen" sanavarastokin on alakoulua aloittavan keskimääräistä lahjattomamman kromosomihäiriöisen lapsen tasolla. Alla pieni otanta tämän journalismin irvikuvan otsikoista, jotta asia aukeaa selkeämmin:

Maailman kuolatuin peppu – näin sillä onnistuu ompputemppu
Instagramin kuolatuin fitness-peppu tuoreissa kuvissa
Noloa! Näyttelijä kuolasi Jennifer Lopezin rintoja suorassa lähetyksessä
Amber Rose kuolaa varattua miestä
Maailman seksikkäin futistoimittaja – miljoonat miehet kuolaavat Vanessaa
Candice Swanepoelin nahkahousut saivat miehet kuolaamaan
Jessica Alba jälleen stripparina – tässä miehille kuolattavaa
Mikä vartalo! 700 000 ihmistä kuolaa Michelle Lewiniä
Tyttöbändin paluukeikka sai miehet kuolaamaan – silmänruokaa riittämiin
Teinipojat kuolasivat blondia – pelastivat kidnappaukselta!
Tätä mainosta naiset kuolaavat – David Beckham paidattomana
Miljoonien miesten kuolaamat bikinit myynnissä – nähtiin Jessica Alban yllä
Rihanna tiukassa topissa – miehet saivat kuolaamisen aihetta
Rokkari kuolasi bikinikaunotarta uima-altaalla – paparazzi kuvasi tilanteen
James Franco kuolaa Playboy-lehden povipommeja
Charlie Sheen kuolaa yhä Bond-tyttöään: ”Haluaisin ***** häntä!”
Televisiokomistukset riisuivat paitansa – naisilla riittämiin kuolattavaa
Maailman seksikkäin rumpali – mahtaa basisti kuolata…
Georgia Salpan rohkeat kuvat saavat miehet kuolaamaan
Tyra Banksia naisetkin kuolaavat – Kim ihastui ensisilmäyksellä
Ashley Tisdalen nettikuva saa miehet kuolaamaan
Tästä syystä miehet kuolaavat Kim Kardashiania
Leandro Pennan sixpackia miljoonat naiset kuolaavat
Derek Houghin sixpack saa naiset kuolaamaan
Gemman bikinivartaloa kelpaa kuolata – vai mitä mieltä olet tästä?
Kimin viettelevät kuvat saavat miehet kuolaamaan – katso
One Direction -komistus myy autoaan – rikkaat perheenisät kuolaavat
Olympialaisten seksikkäin laji saa miehet kuolaamaan
Ohhoh, miesten kuolaama tenniskaunotar täysin alastomana – katso kuva
Rihanna kuolaa Cheryl Colea: ”Haluan katsoa hänen pyllistelyään”
Miljoonien miesten kuolaama supermalli: ”Kukaan ei yritä iskeä minua”
Miljoonat tytöt kuolasivat häntä 80-luvulla – tältä Jason Donovan näyttää nyt!
Teinipoikien kuolaama ”Stiflerin äiti” biletti rohkeassa asussa
Steven Spelberg kuolasi ja kuvasi Rihannaa – tallentui kuviin
Mallikaunottaren bikinikampanja saa miehet kuolaamaan – katso kuvat
Näyttelijäkomistus haluaa miesten kuolaavan vaimoaan
Nuoret leffakaunottaret 90-luvun teinipissiksinä – kuvausryhmäkin kuolasi
Tätä lihaskimppua naiset kuolaavat – huikea sixpack
Kelly Bensimon saa yhä miehet kuolaamaan
Sara Chafakin bikinikuvia kuolataan maailmalla
Rosie Jones sai miehet kuolaamaan
90210-komistus tekee paluun – kuolaavatko miljoonat naiset edelleen?
Busted! Teinipoppari kuolasi seksikästä cheerleaderiä – katso kuva
Anna Vyalitsyna saa miehet kuolaamaan
Selena Gomez peppu pystyssä bikineissä – poikaystävä kuolasi
Jenna Marbles on YouTuben kuolatuin nettitähti
Kiira Korpea kuolataan amerikkalaislehdessä
Näitä bikinikuvia kuolattiin 80-luvulla – toimivat yhä edelleen!
BB-Janica kuolasi seksikumppaninsa perään
Maria Sharapova kompuroi – miehet kuolasivat


Jäämme odottamaan shokkiwau-kuvia niistä miehistä joilla kuola lentää kaaressa.